PUHDASTA MUOVIA

Uskomme, että muovipakkausten kertakäyttö on perusteellisesti väärin. Siispä tehtävämme on ajatella muovinkäyttöä uudelleen: kuinka me Ecoverilla valmistamme, käytämme, uudelleenkäytämme ja kierrätämme sitä.

TAISTELU KERTAKÄYTTÖKULTTUURIA VASTAAN

Ecover syntyi, kun huomasimme pyykinpesu-ja tiskiaineiden sisältämien fosfaattien tuhoisan vaikutuksen vesieliöihin.

Nyt edessämme on luultavasti vielä suurempi haaste – kertakäyttömuovin liiallinen kulutus maailmassa. Vuonna 2016 alle puolet muovipulloista kerättiin talteen kierrätystä varten ja siitä vain 7% kierrätettiin uusiksi pulloiksi [Lähde: The Guardian, A million bottles a minute: world’s plastic binge ’as dangerous as climate change’, June 2017]. Kertakäyttömuovin vaikutus vesistöihin ja merten eliöstöön on suoraan sanottuna kauhistuttava – valtameriin päätyy vuosittain arviolta 12,7 miljoonaa tonnia muovia.

UUSI NÄKÖKULMA MUOVIIN

Haluamme olla roolimallina tuottajille siinä, kuinka käyttää parempia ja kestävämpiä muovityyppejä ja vähentää ‘muovijalanjälkeämme’. Tätä varten meidän täytyy selvittää kuinka ‘sulkea ympyrä’ kierrättämällä muovipakkauksia mahdollisimman paljon sen sijaan, että muovi päätyisi jätteeksi. Lisäksi kehitämme uusia biohajoavia materiaaleja, jotta voimme päästä kokonaan eroon muovista.

“Ecoverin täytyy ajatella muovia täysin uusin tavoin. Julkistamme tänään pitkän aikavälin tavoitteemme lopettaa neitsytmuovin käyttö. Se voi viedä useita vuosia, mutta on tärkeä tavoite meille ja koko planeetallemme.”

Tom Domen, Ecoverin pitkän tähtäimen innovaatiojohtaja.

PUHTAAN MUOVIN MATKAMME

Olemme matkalla kohti ympyrän sulkeutumista. Voit valita ympyrästä eri kohtia lukeaksesi lisää siitä kuinka matkamme edistyy.

UUDELLEENKÄYTTÖ & TÄYTTÖ
Muovin käytön minimoiminen kotona
KIERRÄTYS
Suunniteltu 100% kierrätettäväksi
UUSIOKÄYTTÖ
Valtamerten muovijätteen muuntaminen arvokkaaksi resurssiksi
YHTEISTYÖ
Meriystävällisten pakkausten edelläkävijä
UUDISTA
Kierrätettyä neitsytmuovin sijaan
VÄHENNÄ
Kohti muovin nollatoleranssia
UUDELLEENKÄYTTÖ & TÄYTTÖ

Olemme vuodesta 1989 kannustaneet ihmisiä käyttämään pakkaukset useaan kertaan ja ostamaan täyttöpakkauksia uusien sijaan. Ekokauppojen täyttöpisteissä voit täyttää pullosi uudelleen ja yhtä pulloa voi uudelleenkäyttää jopa yli 50 kertaa. Vuonna 2016 möimme yli 1,5 miljoonan litran edestä Ecover täyttöpakkauksia ympäri Eurooppaa ja tavoitteemme on kasvattaa niiden osuutta joka vuosi 10%:lla tekemällä niistä yhä helppokäyttöisempiä ja laajentamalla niiden saatavuutta.

  • KIERRÄTYS

    Haluamme tehdä pullojemme kierrättämisen mahdollisimman helpoksi. Oletko koskaan ihmetellyt, miksi emme värjää pullojamme? Ei siksi, että olisimme tylsiä, vaan koska läpinäkyvä muovi on helpompaa kierrättää kuin hienot värikkäät muovit (joita voi olla vaikeaa uudelleenvärjätä).

  • UUSIOKÄYTTÖ

    Olemme käyttäneet kierrätettyjä materiaaleja vuodesta 2007, kun aloimme käyttää täysin kierrätettyä kartonkia paperipakkauksissamme. Vuodesta 2014 lähtien suurin osa pulloistamme on valmistettu muoviseoksesta, josta 25% on kierrätettyä muovia ja 75% PlantPlastic-muovia. Ocean-pullon lanseerauksen jälkeen olemme ottaneet talteen yli 11 tonnia muovia valtameristä, rannoilta, kanavista ja vesiväyliltä ja lisänneet samalla tietoisuutta muovisaasteen ympäristövaikutuksista. Tänä vuonna otamme vielä isomman askeleen ja tuomme markkinoille ensimmäisen 100% kierrätetystä kulutusjätteestä valmistetun muovipullon.

  • YHTEISTYÖ

    Mitä tulee kannanottoihin isoissa asioissa, emme ujostele toimia vaistonvaraisesti. Vuonna 2014 ensimmäisen limited edition Ocean-tiskiainepullon valmistuksessa käytettiin 10% Pohjanmeren kalastajien keräämää muovia ja 90% kierrätettyä muovia.

  • UUDISTA

    Vuonna 2011 toimme markkinoille ensimmäisen 100% kierrätettävän ja uudelleenkäytettävän muovipullon, joka on valmistettu uusiutuvasta sokeriruo’osta raakaöljyn sijaan. Kutsumme tätä PlantPlasticiksi. Tämä hämmästyttävä uusi materiaali pienentää hiilijalanjälkeä 70% verrattuna raakaöljypohjaiseen neitsytmuoviin, vähentäen samalla riippuvuuttamme fossiilista polttoaineista. Nyt pyykinpesuainepullomme valmistetaan 70% PlantPlasticista ja 25% kierrätetystä muovista. Kaikki valmistukseen käytetty sokeriruoko saadaan vastuullisilta viljelijöiltä Bonsucron sertifioimana.

  • VÄHENNÄ

    Arvioimme jatkuvasti sitä, kuinka voimme pakkauksia kehittämällä samalla vähentää käyttämämme materiaalin määrää. Ocean Tiskiainepullon kehittämisen aikana teimme yhteistyötä biomimetiikan asiantuntijoiden kanssa vähentääksemme muovin määrää pullossa verrattuna samaan pulloon ilman biomimeettistä suunnittelua. Tuloksena on selkeästi erottuva pakkaus, jonka inspiraationa ovat valtamerten mikro-organismien kevyet, mutta vahvat luurankomaiset rakenteet.

  • PUHTAAN MUOVIN TAVOITTEEMME

    Asetimme kunnianhimoisia uusia tavoitteita tehdäksemme parhaamme muovisaasteen vähentämiseksi.

    UUSI PULLOMME

    Upouusi 100% kierrätysjätteestä valmistettu ja 100% kierrätettävä astianpesuainepullo.

    MIHIN USKOMME

    Uskomme puhtaaseen muoviin.

    Kun sanomme elävämme ja hengittävämme puhtaasti, me myös tarkoitamme sitä. Aina liiketoimintamalleistamme raaka-aineiden alkuperään ja taisteluun valtamerten muovijätettä vastaan. Haluamme löytää uusia tapoja toteuttaa puhtaita arvojamme. Vaikka se veisikin oman aikansa. Katso alta mitä teemme nyt.

    PUHDAS LIIKETOIMINTA

    Planeettamme ja työntekijöidemme hyvinvointi on meille aivan yhtä tärkeää kuin taloudellinen tuloksemme.

    PUHDAS MUOVI

    Taistelemme kertakäyttömuovia vastaan. Tavoitteemme on valmistaa kaikki pullomme kierrätetystä muovista vuoteen 2020 mennessä.

    PUHDAS VESI

    Alkuperäinen fosfaatiton tuotesarjamme auttoi maailman vesistöjen puhdistamisessa. Seuraava askel on vähentää vedenkäyttöä.

    PUHTAAT HANKINNAT

    Rakennamme kestävämpää toimitusketjua. Kuten ostamalla paikallisesti aina, kun se on mahdollista ja käyttämällä toimittajia, jotka jakavat arvomaailmamme.

    PUHTAAT RAAKA-AINEET

    Uskomme, että raaka-aineidemme täytyy olla mahdollisimman puhtaita. Pyrimme käyttämään biohajoavia ja uusiutuvia ainesosia ja aikaansaamaan todella puhdasta jälkeä.

    PUHTAAT HAJUSTEET

    Hajusteemme on suunniteltu tuoksumaan luonnollisilta, raikkailta ja ihanilta – emme halua pökerryttää sinua myrkyllisillä kemikaaleilla.

    PUHDAS TUOTANTO

    Uskomme, että tuotantoprosessimme tulisi olla yhtä puhdas kuin tuotteemme, aina ensimmäisestä Ecover-erästä alkaen. Seuraava askel on nollata jätemäärä ja hiilijanjälki.

    PUHDAS SUUNNITTELU

    Uskomme, että tuotantoprosessimme tulisi olla yhtä puhdas kuin tuotteemme, aina ensimmäisestä Ecover-erästä alkaen. Seuraava askel on nollata jätemäärä ja hiilijanjälki.